Raskaana oleva isä

Oma valokuva
Etelä-Pohjanmaa, Finland

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Mitä ihmettä - Mörköpelkojen mentalisointia miehille ja mammoille

Tämän kirjoituksen kirjoittaminen ja julkaiseminen on kestänyt luvattoman ja nolottavan kauan. Sanovat kuitenkin, että ”parempi myöhään kuin ei milloinkaan” – vai oliko se silloinkaan. Kirjoitan kuitenkin.

Sain jo viikkoja sitten käsiini poikkeuksellisen kirjauutuuden (joka luultavasti on tosin nyt jo lähes loppuunmyyty).

Leea Mattila & Janna Rantala: Mitä ihmettä?
Opi ymmärtämään lapsesi mieltä
(Gummerus, 2019)
Aloitetaan pinnallisista mutta tärkeistä asioista. Kirja on tehty niin että sitä kestää lueskella useampaankin kertaan ja muutenkin kuin ne kuuluisat silkkihansikkaat käsissä. Ihastuin sen kansiin heti ensikosketukselta, vaikka yleensä – ja myös tällä kerralla – kiinnitän enemmän huomiota kirjan sisältöön. Arvelisin, että tällaisia kirjoja lukevat pääasiassa äidit. Tunnetusti lapset tekevät mitä tahansa saadakseen juuri äidin huomion varastettua. Lukuhetken keskellä se tarkoittaa sitä, että kirja saatetaan yllättäen repiä pois käsistä. Miehisen näkökulmani mukaan tämä kirja kestää sellaiset repäisyt monta kertaa paremmin kuin ne halvat hömppäpokkarit, joita hameväki marketeista raahaa romantiikannälkäänsä. Ja sisältö on takuulla vielä laadukkaampaa kuin em. pilvilinnakirjoissa.

Etukannessa on piirrettyjä kuvia eri-ikäisistä ja eri tunnetiloissa ja asennoissa olevista lapsista ajatuskuplan sisällä, ja nenän alta rajattu kuva hämmentyneen näköisestä naisesta tai liian pitkätukkaisesta miehestä. Etupuolen sisäkannessa on valokuva kahdesta kauniista ja iloisesta naisesta. Epäilemättä he ovat hämmentyneen sijaan iloisen näköisiä juuri siksi, että kyseiset naiset ovat kirjoittaneet kirjan auttaakseen niitä hämmentyneitä henkilöitä saamaan vastauksia ”Mitä ihmettä?” –sarjan kysymyksiin. Toisinaan naisväki vain leikkii kaikkitietävää ”musta tuntuu” –pohjalta (sain varmaan juuri roppakaupalla naispuolisia faneja), mutta kuvan alla oleva kirjailijoiden esittely paljastaa, että tällä kerralla kyse on perehtymisen kautta tulleesta perustellusta tiedosta, jota tarjotaan lääkkeeksi monen vanhemman eri vaiheissa kokemaan hämmennykseen.

Janna Rantala on lastenpsykiatri, pari- ja perhepsykoterapeutti sekä kolmen lapsen inhimillinen äiti. 

Leea Mattila on psykologi ja Theraplay-vuorovaikutusterapeutti. Hänellä on kaksi murrosikäistä lasta ja kuriton koira.

Äskeiset lauseet on suoraan kopioitu kirjan sisäkannesta. Leea Mattilan tunnen henkilökohtaisemminkin, ja oikeastaan siitä syystä päädyin myös lukemaan tämän kyseisen kirjan. Leea oli asiantuntijaroolissa mukana Toisenlaiset äidit –sarjassa, jossa itsekin vierailimme yhden ikimuistoisen (ainakin kuvaussessioiden osalta) jakson verran. Diagnosoin Leea Mattilan jo tuolloin ”viksuksi likaksi” – ja se on meikäläisen suusta varsin kunnioitettavasti sanottu. Tästä syystä myös odotukset kirjan suhteen olivat korkealla. Ja sitten asiaan.

Vaikka kykenenkin tavallisesti lähes mahdottomuuksiin, niin nyt on nöyrästi tunnustettava jotain, joka oikein tulkittuna on ymmärrettävä kirjan eduksi. En millään kykene yhteen (en kyllä kahteen tai kolmeenkaan) blogipostaukseen kirjoittamaan kaikkia niitä ajatuksia, joita kirjaa lukiessa mieleeni nousi. Hyvä kirja laittaa lukijan ajattelemaan, ja tämä teos suorastaan pakottaa siihen. Totesin, että olen saanut haltuuni kirjan, joka on syytä lukea suunnilleen kerran vuodessa. Siksi ei kannata tyytyä lainaamaan kirjaa, vaan se kannattaa hankkia omaksi niin kauan kuin painoksia vain on saatavilla.

Kirjan pääasiallinen tarkoitus on haastaa vanhempaa oppimaan lapsensa mielen ymmärtämistä. Alusta asti kirjassa esiintyy varsin usein käsite ”mentalisaatio”, joka tarkoittaa pyrkimystä ymmärtää samanaikaisesti sekä itseä että toista ihmistä – tässä tapauksessa ensisijaisesti juuri sitä omaa lasta. En tiedä, onko sellaista vastuullista ja täyspäistä äitiä tai isää olemassakaan, joka ei olisi joskus halunnut ja/tai yrittänyt lastaan ymmärtää. Tässä valossa todettakoon, että kirja on tarkoitettu kaikille vanhemmille. Jopa hieman vastuuttomille ja ei niin täyspäisillekin – minäkin tämän kuitenkin tulin lukeneeksi.

Konkreettisin vaikutus, joka kirjalla oli omaan ajatteluuni ja toimintaani, on yksinkertaisesti mutta ehdottomasti se, että lukukokemuksen jälkeen olen pyrkinyt eri tilanteissa pysähtymään ja miettimään, ”miksi lapseni teki nyt noin?” ja ”mitähän hänen mielessään liikkuu, kun minä sanon tai teen nyt näin?” Ja vastausta rakennellessani en sorru peilaamaan lapseni sanomisia tai tekemisiä oman ajatteluni kautta, vaan pyrin nimenomaan hahmottamaan, mitä hänen varsin varhaisessa kehitysvaiheessa olevassa mielessään tapahtuu. Toiseksi konkreettisin vaikutus on ollut se, että huomaan jatkuvasti (hiljaa mielessäni) kritisoivani vaimoni (joka suosituksista huolimatta ei kirjaa vielä ole lukenut) ymmärtämätöntä suhtautumista joihinkin taaperomme tempauksiin. Mentalisaation avulla olen kuitenkin pyrkinyt ymmärtämään myös vaimoani, jolla ei voi olla samaa jaloa ymmärrystä kuin minulla ennen kuin hän on kirjan lukenut. Tämän luettuaan rouva luultavasti joko suuttuu tai vaihtoehtoisesti muuttuu – ja lukee kirjan.

Sen lisäksi, että kirja opettaa, miksi ja miten kannattaa yrittää ymmärtää toisen ajatuksia, tekoja ja reaktioita, se haastaa ymmärtämään myös omaa toimintaa ja ajattelua. Miksi minä toimin niin kuin toimin? Ja reagoin niin kuin reagoin? Loputon suo – mutta tämä kirja on oivallinen kuokka sen kääntämiseen.

Mitään ajatuksenlukua kirja ei edes yritä väittää opettavansa. Päinvastoin.

”Lisäksi on muistettava, ettemme edelleenkään voi tietää, mitä toinen ihminen ajattelee. Valistunutkin arvaus on vain arvaus. Vuoren varma tietäminen on ymmärryksen vihollinen. Mentalisoiva suhde syntyy yhdessä ihmetellen.”

Yksi tärkeimpiä opetuksia, jonka haluan painaa mieleeni ja kaivertaa selkärankaani on se, ettei kenenkään, etenkään sen oman lapsen, tunnekokemuksiin saa suhtautua vähättelevästi. Olen äärettömän kiitollinen, että luin kirjan jo ennen kun meillä on alettu pelkäämään sängyn alla piileskeleviä mörköjä. Nyt minun ei tarvitse jättää poikaani niiden armoille – ja jättää hänelle ahdistavaa kokemusta hylkäämisestä hädän hetkellä. Edellä mainittuun ja moniin muihin luultavasti luvassa oleviin tilanteisiin tulee kirjan lukemisen myötä aivan toisenlainen suhtautumistapa. Kannattaa lukea.

Alun perin aikeissa oli kirjoittaa kirja-arvostelu, mutta luonnehtisin tätä haparoivaa tekstiä nyt enemmän ilmaisulla ”lukusuositus”. Suosittelen hankkimaan ja lukemaan Leea Mattilan ja Janna Rantalan kirjan ”Mitä ihmettä?”. Vaikka sen on kirjoittanut kaksi rautaista ammattilaista, on kirjan sisältö helppolukuista ja aivan tavallisen taapertajan ymmärrettävissä. Vieraat käsitteet on rautalangasta vääntäen suomennettu selkokielelle, ja muutenkin kirja on mitä ilmeisimmin suunnattu kenelle tahansa äidille ja isälle, joka lasten riehumisesta ja omista askareistaan väsyneenä heittäytyy sohvalle selälleen hetkeksi lukemaan. Itse kyllä hyvin nopeasti halusin tätä lukea myös hieman rauhallisemmassa ympäristössä.

Kiitos ja anteeksi,
Jimmy Huhtala
Puntarin mukaan aivan liian raskaaksi päässyt isä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti