Isä raskaushormonien kourissa

torstai 6. helmikuuta 2020

Paras ajankohta tulla vanhemmaksi


Raskausviikko 18 (17+0). Lapseni on nyt noin 18 sentin mittainen päästä jalkoihin ja painaa noin 125 grammaa. Minä painan huomattavasti enemmän. Lapset ja vaimo kasvavat, minä olen tämän raskauden aikana päättänyt kutistua. Edellisen raskauden aikana turposin pahemmin kuin vaimoni, ja vasta nyt olen päässyt niistä kiloista eroon. Tusinan verran kiloja on tämän vuoden puolella hävikkiä. Pakko pienentyä, jos aikoo pystyä vauvan kanssa viettämään aikaa lattialla. Loppuvuodesta totesin, että kun kilot ja ikävuodet lisääntyvät sopivassa suhteessa, niin samaan aikaan alkaa kaikenlaisia vaivoja ynnä kankeutta ilmaantua olemukseen aivan toiseen lajiin kuin nuorempana. Ei siinä, moni muukin asia on aivan toisenlaista neljänkympin lähestyessä kuin parikymppisenä.

Törmäsin jokunen päivä sitten jossain yhteydessä jonkin sortin tekstiin, joka käsitteli äidiksi tulemista varttuneemmalla iällä verrattuna samaan elämänmuutokseen nuoren naisen kohdalla. Tuohon asiaan ei kai pitäisi lähteä sekaantumaan, kun en ole äidiksi tullut koskaan, enkä oikeastaan sellaisesta haaveillutkaan. Mutta jos vanhemmuutta lähtee tuolta näkökannalta ruotimaan, niin saa kai siinä mieskin hieman naisnäkökulmaa pyöritellä. Siis miesnäkökulman lisäksi. Neutralisoimaan en suostu, sillä mies ja nainen nyt vaan edelleen ovat erilaisia – ja erilaisina pysyvät. Luojan kiitos.
Ennen vanhaan naisista tuli äitejä paljon nuorempana kuin nykyään. Vai tuliko? Vaimoni mummo sai ensimmäisen lapsensa ollessaan 41-vuotias. Sen jälkeen lapsia tuli vielä kaksi lisää. Muuten olisi voinut tulla enemmänkin, mutta siihen aikaan sektiolla – tai silloisella keisarinleikkauksella – ei saanut synnyttää enempää kuin kolme lasta. Että siinä mielessä meillä ollaan kovin varhaisessa vaiheessa asialla, kun esikoisemme syntyi vaimoni ollessa 37-vuotias, ja nyt kohdussa kasvava ”Jutikka” tulee syntymään vaimoni ollessa 40-vuotias. Ennen vanhaan vaimoni suvussa naisista – tai ainakin tuosta yhdestä – tuli äitejä hieman vanhempana kuin nykyään. Se niistä poikkeuksista.

Nuoremmat naiset tulevat kuulemma helpommin raskaaksi kuin vanhemmat. Raskaaksi tuleminen helpottaa äidiksi tulemista yllättävän paljon. Tosin sen verran joudun meidän osalta tätäkin kyseenalaistamaan, että juuri nuorina ja notkeina kärsimme lapsettomuudesta. Vielä 36-vuotiaanakin tarvitsimme lääkärin apua, ennen kuin rouva saatiin tiineeksi. Vasta sitten 39-vuotiaana raskaus lähti luomusti liikenteeseen sellaisella volyymilla, että elämää löytyi kohdusta vielä neuvolaan mennessäkin. Tai oikeastaan ei heti silloinkaan. Turhan paljon ylimääräistä sydämentykytystä ja parisen sataa ekstrakilometriä autoilua ehdimme kokea ennen kuin saimme huojentava tiedon. Kohdussa oli ollut elämää, vaikka oma neuvolan täti ei sitä sieltä ollut heti löytänytkään. Sattuuhan sitä.

Mutta jos nyt siis ylipäätään tullaan vanhemmiksi – nuoremmiksi kun kukaan kaiketi ei ole tullut – niin se kuulemma voi olla hyvin erilaista eri-ikäisillä ihmisillä.

Jos tulee äidiksi teini-ikäisenä, saattaa jäädä peruskoulu kesken, ja sitten on vaikea saada töitä. Jos tulee äidiksi keski-ikäisenä, saattaa äitiyslomien sun muiden hoitovapaiden jälkeen olla jo niin vanha, että on vaikea saada töitä. Jos tulee isäksi minkä ikäisenä tahansa, saattaa olla vaikea saada töitä, koska Suomessa on niin paljon työttömyyttä. Lähes yhtä paljon kuin työvoimapulaa. Työvoimapula taas kuulemma johtuu siitä, ettei synny tarpeeksi lapsia. Näyttää siltä, että syntyi lapsia tai ei, niin sekä työttömyys että työvoimapula kasvaa. Siksi se asia ei muutu miksikään, vaikka mitä kirjoittelisin.

Joidenkin mielestä lapset kannattaa tehdä nuorena, niin sitten on vielä omaa elämää edessä, kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet pois kotoa. Toisten mielestä sitä omaa elämää taas kannattaa elää kun on itse vielä nuori, ja tehdä lapset sitten kun se oma elämä on eletty. Minun matematiikan mukaan ja poikkeuksia lukuun ottamatta lapsi on vanhempiensa vaivoina suunnilleen yhtä kauan, riippumatta siitä, minkä ikäisiä vanhemmat lastensa syntyessä ovat. Lainsäädännöllisesti tuo aika on kahdeksantoista (18) vuotta. Minun elämänkatsomukseni ja -filosofiani mukaan omaa elämää voi elää vallan hyvin myös – ja jopa aivan erityisesti – silloin kun siellä kotona niitä lapsia on. Ei ole käynyt mielessäkään, että eläisin tällä hetkellä vaikkapa naapurin Reiskan elämää ihan vaan siitä syystä, että meillä asuu lapsi.

En ole aivan varma, onko lapsettomuus suoranaisesti sairaus, mutta ainakin sitä hoidetaan lääkärissä. Siitä huolimatta ainakin meidän kohdallamme lapsettomuudella oli myös terveysvaikutuksia. Vaikkapa se, että joitakin asioita ehti ajatella niin terveellä maalaisjärjellä kuin se meidän tapauksessa nyt ylipäätään on mahdollista.

Uskallan sanoa, että kaikesta huolimatta meidän perheemme kohdalla oli kaikkien etu, ettei minusta tullut isää heti kun olisin halunnut, eli 24-vuotiaana. Tuolloin olisin pitänyt lastensaamista itsestäänselvyytenä. Niin paljon itsestäänselvyytenä, että olisin messias-syndroomani kanssa huitonut pitkin maailmaa ja unohtanut, että minun maailmani tärkeimmät ihmiset ovat ne, jotka ovat siellä kotona. Muutaman vuoden kipeä lapsettomuusjakso opetti, ettei vanhemmaksi tuleminen ole itsestäänselvyys – se on ansaitsematon etuoikeus. En yritä sanoa, että toivoisin kaikkien kärsivän lapsettomuudesta. Yritän sanoa, että kaikkien olisi hyvä oppia tavalla tai toisella se läksy, jonka minä opin lapsettomuuden kautta, ennen kuin heistä tulee vanhempia.

Toisaalta varmaan kuka tahansa allekirjoittaa väitteen, jonka mukaan yövalvomiset menevät nuorena pienemmällä kärsimyksellä kuin tällaisena vähän varttuneempana. Kymmenen vuotta sitten saatoin koska tahansa jättää yhden yön nukkumatta, eikä se juuri seuraavana päivänä verottanut. Kaksikymmentä vuotta sitten saatoin jättää viikonkin nukkumatta. Siihen kyllä tarvitsin laittomia piristeitä, ja ne kyllä sittemmin verottivat sitäkin enemmän. Nykyään kun valvoo yön, menee kolmisen päivää palautumiseen.

En oikeastaan jaksa sen enempää pohtia, milloin on eniten vanhemman edun mukaista tulla vanhemmaksi. Jokainen vastuuntuntoinen aikuinen tietää, että tärkeintä on lapsen etu. Toisinaan lapsen etu ja vanhemman etu kulkevat käsi kädessä, toisinaan taas ei.

Onko reilua lasta kohtaan, jos hänellä on iäkkäät vanhemmat? Eikö lähtökohtaisesti ole todennäköistä, että lapsi menettää vanhempansa liian nuorena, jos vanhemmat ovat saaneet lapsensa liian vanhana? Outo kysymys, eihän lasta voi saada vanhana, lapsethan syntyvät vauvoina.

Kaikki on muutenkin suhteellista. Vaikka ihmisten elinikä on huomattavasti alhaisempi, kuin aikaan ennen vedenpaisumusta, on se kuitenkin keskimäärin korkeampi, kuin vielä muutamia vuosikymmeniä takaperin. Yhtä lailla kuin ensisynnyttäjien ikä on keskimäärin korkeampi, kuin samaiset muutama vuosikymmen sitten. Sen enempää tilastoja tutkimatta uskallan sanoa, että aina on ollut lapsia, jotka ovat menettäneet vanhempansa jo nuorina. Ja aina on ollut lapsia, jotka ovat itse ehtineet kuolla paljonkin ennen vanhempiaan. Joissakin suvuissa on elossa viisi sukupolvea samaan aikaan ja joissain vai kaksi tai kolme.

Mitä yritän tällä sanoa. Kello on juuri nyt yksi yöllä! Ei kai kukaan yritä tähän aikaan sanoa mitään järkevää! Jos yrittäisikin, niin vaimohan vaan sen jälkeen ärähtäisi, että ”suu kiinni, mä yritän nukkua!” Siksihän minä ääneen höpisemisen sijaan kirjoitankin. Senkin teen mahdollisimman kaukana nukkuvasta – ja erittäin herkkäunisesta – vaimostani.

Yritän kaiketi kirjoituksellani viestiä sitä, että toiset voivat vaikuttaa enemmän ja toiset huomattavasti vähemmän siihen, missä elämänvaiheessa heistä tulee vanhempia. Ja niin tai näin, niin aina se on jonkun mielestä väärinpäin. Liian nuori tai liian vanha. Oma elämä jo takana tai vaihtoehtoisesti vasta edessä. Ura häiriintyy, tai sitten se ei pääse alkuunkaan.

Paras ajankohta tulla vanhemmaksi taitaa olla jokaisen kohdalla juuri se hetki, kun saa lapsen. Ennemmin se on mahdotonta, ja myöhemmin se saattaa olla jo hieman liian myöhäistä.

7 kommenttia:

  1. Hei Jimmy. Haluaisin kovasti tulla kuuntelemaan saarnojasi, mutta olenko sopiva tulemaan. Olen 22 vuotias 180cm pitkä 65 kiloa painava koulukiusattu poika Raahesta. Minulla on 40 vuotias vaimo, joka juo joka päivä. Seksielämämme on muuten "normaalia" mutta vaimoni työntelee sormeaan peppuuni ollessamme yhdynnässä ja se tuntuu hyvältä. Kunnioittavin terveisin Nico

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei Anonyymi/Nico!
      Antamiesi mittojen perusteella voin vahvistaa, että sovit helposti sisään ovista, ja sinulle löytyy varmasti myös sopiva paikka penkistä, jos tulet saarnaa kuuntelemaan. Raahelaisuuskaan ei ole ongelma. Tervetuloa! :)

      Poista
  2. Ai niin. Unohdin kertoa että vaimoni on minua paljon, siis todella paljon isompi. Ja käy välillä päälleni kun on juonut Gambinaa ja syönyt Olanzapineja? Pitäisikö minun jättää hänet? Hänellä on myös usein ripuli kun juo kiljujaan vaikka ne ei vielä ole valmiita. Rakastan häntä silti. -Nico

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gambinan ja Olanzapinin yhteisvaikutuksena kuvailemaasi toimintaa epäilemättä ilmenee. Suosittelen keskustelua paikallisen päihdetyöntekijän kanssa. Ja rakkaus on ripulia suurempi.

      Poista
  3. He Jimmy. Kiitos vastauksistasi. Täytyy tulla kuuntelemaan saarnaasi joku kerta. Viimeyönä tilanne taas eskaloitui. Minulla on kauniit pitkät hiukset joita pidän nutturalla. Syön kasvisruokaa sekä soijatuotteita. Vaimoni ei juo alkoholin lisäksi kuin punaista maitoa ja syö kuin sipulitee makkaraa. Eilen hörppiessäni reilunkaupan kahvia soijamaidolla höystettynä vaimoni huusi hiljaisella äänellä vessasta että: Soijapojuu, tuua käymään. Avasin pahaa aavistamatta saniteettitilojen oven jolloin vaimoni nappasi minusta välittömästi kiinni ja yhdellä riuhtaisulla avasi juttujani. Tämän jälkeen HÄN PYYHKI TAKAPUOLENSA HIUKSIINI! Käytän kalliita kosmetiikka tuotteita, silti 2 pesukerran ja hoitoaineen laiton jälkeen hiukseni tuoksuivat miedosti ulosteelle. Vaimoni nauroi vain. Pitäisikö meidän erota sinun mielestäsi? Ystävällisin terveisin Nico

    PS. Vaimoni ostaa vielä aina sipuliteemakkaransa punalappuisina, itse tarkastan päivämäärät hyvin tarkkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei taas!
      En tiedä eroamisesta, mutta suosittelen leikkaamaan hiukset. Kalju sopii yllättävän hyvin yllättävän monelle. Järkyttävintä oli lukea tuosta Reilun kaupan kahvin ja soijamaidon yhdistelmästä! Kahvi on parasta mustana! Voimia hiusjuttuihin, "soijapoju"

      Poista
  4. Kiitos Jimmy luvasta saada tulla kuuntelemaan saarnaasi. Nyt vain on niin paljon kaikkea, vaimon kanssa vaikeuksia yms. Taidan käydä leikkauttamassa esinahkani pois ja valkaista präaukkoni. Mutta tulen varmasti joskus, jos tohdit ottaa minut avosylin (ei mitenkään homosti) vaan sillain miehekkäästi vasraankiitos loppu ja tapaamisiin, jos kellään jumalalle. T:Nico

    VastaaPoista